Infektio-astma

On päivän sana..

No alotetaan nyt ensin viimesimmillä neuvola-kuulumisilla, eli 8pvä käytiin neuvolassa ja ikää 6kk tasan. Pituutta tasan 70cm ja painoa hitusen alle 8kiloa, eli 7960g <3
Pitkä ja hoikka poika jolla kaikki hyvin! :)

Mehän siis jopa unohdettiin koko aika, se olis ollu klo 13 ja otan ajan yleensä noin että ehtii just hakeen esikoisen eskarista ja mennä suorilla sitten neuvolaan.. joo haettiin kyllä esikoinen eskarista ja paineltiin kotiin välipalalle, kello löi 13.20 ja puhelin soi. Samalla sekunnilla alko raksuttaan et hmm.. oliskohan meillä ollu aika?
Täti vaan kyseli et minkähän ajan hän on meille tällä kertaa merkannu kun hänellä luki et tasan 13.00.. Joo, hups. Sit sano vaan että tulkaapa ihan rauhassa kun joudatte, hän käy kahvilla tässä välissä :D
Ja me oltiin sit vähän yli puolen siellä, onneks muksut oli jo lopettelemassa sitä välipalaansa :)

Tarvii sanoo että täällä kyllä palvelu pelaa ton neuvolan osalta! Muissa paikoissa tunnutaan vaan tuumaavaan, et jaa, eipä näy.. Ja sit odotellaan et asiakas ite soittaa ja kysyy uuden ajan..

Niin, sillon keskiviikkona oli pojalla vähän nuhasuutta huomattavissa, mutta ei mitenkään suurta vielä. Sit torstaina käytiin korvakontrollissa jossa ilmeni että korvat on puhtaat ja terveet :) Pikkasen poika siinä yski,, lääkäri kysy et haittaako toi millään lailla oloa ja totesin että eihän se tunnu haittaavan..

Illalla sit alko pienen olotila käymään aika ahdistavaksi, hengitys alko pihiseen ja räkä valu urakalla. Hän teki kyllä hienon hampaankin samalle päivälle ja lämpöili, joten annoin kipulääkettäkin. Nukahti.
Kun siitä sit illalla heräili sylistä, niin laskin selälleen sängylle ja aloin katsoon hengitystä, pallea pumppas ja vinkuminen kuulu. Ei muuta kun pojalle vaatteet niskaan, autoon ja menoks. Isot oli jo nukkumassa ja isimies jäi niitä vahtimaan.

Ensiavussa oltiin noin 22.30, odoteltiin, tuli hoitaja mittaan hapetuksen, tasan 100 ja vähän alle, mutta siis loistava. Hetken päästä sormenpäästä vähän verta ja crp alle 8 ja taas odoteltiin.
Tuli lääkärin vuoro, kuunteli, katsoi korvat ja muut, kuunteli vielä ja määräs ventolineä. Hoitaja toi ja 6 suihketta annettiin, pienihän pisti vastaan minkä pysty.
Se helpotti jo vähän ja rauhottui, hieman torkahtikin kun sain imetettyä, mutta havahtu heti kun laskin istuimeen. Oli hyvällä tuulella kuitenkin, toiset 6 suihkausta menikin sit jo aika kivuttomasti.
Ja taas lääkäri kuunteli ja totes että vähän tuo helpotti, mutta edelleen selkeästi ahdistaa henkeä, aamuks lähete lastenpolille ja loppu-yö koitetaan nukkua kotona. Kello oli tässä vaiheessa 1. Oltiin kotona 1.30, kaikki nukku ja pojankin sain riisuttua aika näppärästi niin ettei hän juuri herännyt :)

Aamulla sit taas aamupalat joka massuun, esikoinen pääsi iskän kyydillä eskariin ja mä läksin poikien kanssa kaupunkia kohden, haettiin mummo vielä apuvoimiks ja mentiin sairaallalle, siellä oltiin hieman ennen klo 10 ja taas samat jutut, kuunneltiin ja katseltiin ja annettiin 6 suihkausta ventolineä, käytiin verikokeissa jotka oli ok, pieni verenkuva hyvä ja crp 9. Ventoline hieman taas helpotti olotilaa ja saatiin sit reseti kouraan, kotiin tuli 3kk kuuri ventolineä ja flixotideä babyhalerin kanssa, helmikuun alusta sit odotellaan puhelua astmapolilta. Lähdimme sopivasti vähän yli 12 että saatiin se esikko vielä kotiin ajoissa, Veikkakin oli (yllättävän) nätisti koko reissun!

Että näin, tätähän nyt tuntuu olevan joka toisessa perheessä, että ei me ainoita olla :D Mutta kaikille siitä pitää mainita..
Tänään me vedeltiinkin pojan kanssa molemmat omista piipuista ventolineä, nyt kun on flunssa-kausi taas "parhaimmillaan" niin alkaa tuntuun omissakin keuhkoputkissa taas.. Ei ole kivaa.
Mutta toivotaan että nyt kun Pekolla tuo hoidetaan jo tässä vaiheessa, niin ei tulis sit isompana niin herkästi enään noita ongelmia.

JEps jups.. Jotain oli vielä kauheasti, mutta enpä muista enään :D
Joten nyt alan odotteleen illan ohjelmia ja sit vois moikata unimattia, että jaksaa taas huomisen ahertaa :)

Puoli vuotta!

Istuin pöllämystyneenä, onnen kyyneliä pidätellen K-HKS:n osastolla yksi huoneessani ja pidin sylissäni tuoretta, yöllä syntynyttä pienokaistani.

Koska olin ikkuna-paikalla, katselin ikkunasta ulos kaunista kevätpäivää ja tajusin, että juuri tuo ikkuna, tuossa vastapäisellä seinällä, on se, jonka takana olin lähes kolme vuotta aiemmin, itkenyt silmäni lähes umpeen.
Vauvan nukkuessa ehdin ajatella syvällisiä ja mielessäni mietin, että kukahan sillä paikalla, silloin heinäkuussa istui onnellisena pitäen näin tuoretta kääröä sylissään ollessaan onnensa kukkuloilla ja katsellut sitä ikkunaa, tietämättä, mitä tuskaa tuon lasin takana koettiin..

Olo oli epätodellinen, me onnistuttiin sittenkin! Kun vaan uskalsi yrittää, niin me saatiin hänet, maailman paras äitienpäivälahja ikinä <3
Pieni poika, nelosemme <3 Uskallanko rakastaa kuitenkaan? Viedäänkö tämäkin meiltä pois? Ne kysymykset pyörivät päässäni. En päästänyt poikaa silmistäni, hoitajien hakiessa lasta infektio-seurantaan, teki mieleni mennä mukaan, mutten kehdannut, enkä halunnut nähdä kuinka vauvaltani otetaan verikoetta. Hyvä kun raaskin vessaan mennä käymään, poikaa piti tarkkailla joka hetki, painaa mieleen tarkasti kaikki hänet vatsanväänteistä johtuvat ilmeet ja äännähdykset. Hän elää ja sydämeni oli pakahtua onnesta ja samaan aikaan ikävästä..

Tänään tuosta hetkestä on nyt puoli vuotta, viime yönä klo 2.34 täytti tuo ihana rakkauspakkaus jo puoli vuotta! Uskomatonta. Kehitystä on niin uskomattoman ihana seurata, pikkuhiljaa tuo lapsonen on lähdössä liikkeelle, välillä peruuttelee pidempiä matkoja, välillä vielä malttaa pysyä paikallaan, mutta kontilleenkin pitää itsensä jo ährätä, kohta riittää menoa ja melskettä! :D