Puoli vuotta!

Istuin pöllämystyneenä, onnen kyyneliä pidätellen K-HKS:n osastolla yksi huoneessani ja pidin sylissäni tuoretta, yöllä syntynyttä pienokaistani.

Koska olin ikkuna-paikalla, katselin ikkunasta ulos kaunista kevätpäivää ja tajusin, että juuri tuo ikkuna, tuossa vastapäisellä seinällä, on se, jonka takana olin lähes kolme vuotta aiemmin, itkenyt silmäni lähes umpeen.
Vauvan nukkuessa ehdin ajatella syvällisiä ja mielessäni mietin, että kukahan sillä paikalla, silloin heinäkuussa istui onnellisena pitäen näin tuoretta kääröä sylissään ollessaan onnensa kukkuloilla ja katsellut sitä ikkunaa, tietämättä, mitä tuskaa tuon lasin takana koettiin..

Olo oli epätodellinen, me onnistuttiin sittenkin! Kun vaan uskalsi yrittää, niin me saatiin hänet, maailman paras äitienpäivälahja ikinä <3
Pieni poika, nelosemme <3 Uskallanko rakastaa kuitenkaan? Viedäänkö tämäkin meiltä pois? Ne kysymykset pyörivät päässäni. En päästänyt poikaa silmistäni, hoitajien hakiessa lasta infektio-seurantaan, teki mieleni mennä mukaan, mutten kehdannut, enkä halunnut nähdä kuinka vauvaltani otetaan verikoetta. Hyvä kun raaskin vessaan mennä käymään, poikaa piti tarkkailla joka hetki, painaa mieleen tarkasti kaikki hänet vatsanväänteistä johtuvat ilmeet ja äännähdykset. Hän elää ja sydämeni oli pakahtua onnesta ja samaan aikaan ikävästä..

Tänään tuosta hetkestä on nyt puoli vuotta, viime yönä klo 2.34 täytti tuo ihana rakkauspakkaus jo puoli vuotta! Uskomatonta. Kehitystä on niin uskomattoman ihana seurata, pikkuhiljaa tuo lapsonen on lähdössä liikkeelle, välillä peruuttelee pidempiä matkoja, välillä vielä malttaa pysyä paikallaan, mutta kontilleenkin pitää itsensä jo ährätä, kohta riittää menoa ja melskettä! :D