Elämää Suurperheessä

Elämää Suurperheessä

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ja taas olis keskiviikko

Ihan oikeesti, aika juoksee.
Nyt se vois hidastaa tahtiaan siihen, kun tuntuu että päivä vaan jatkuu ja jatkuu..
Mut ei, nyt huomataan jatkuvasti et ei hitto, huomen on jo torstai ja sit alkaa jo viikonloppu!

Pöh..
Tässäpä kuva meidän pienen vauvan 3v.- kukkalaitteesta, siitä tuli ihana!

Ja mä kävin sen edellispäivänä tilaamassa, annoin vapaat kädet tekijälle, ainoostaan hinnasta ja laitteen korkeudesta sovittiin, niin ja tietysti muodosta.

Ihana oli, en oo uskaltanu mennä katsoon mitä seuraavan päivän kamala kaatosade sille teki, luulenpa että vesi piiskas sen aika huonoon kuntoon..

Kamala kun välillä iskee oikein huono omatunto, kun ei ehdi haudalla käymään :(
Mutta,, pienin on yleensä aika kiukkunen jo siinä vaiheessa kun on kaupassa käyty, että sit on suuntana koti.. Ja jos taas on siinä vaiheessa että hän nukkuis hyvin, niin sit on ihan tuskasen kuuma, paarmat syö elävältä ja Veikka juoksee pitkin hautausmaata, Nea kintereillänsä..
Hmm.. Kai sinne jossain vaiheessa, nyt vaan huomasin että kukat oli "hiukan" ylikasvaneita ja oikeestaan jo uusimisen tarpeessa.. Ei vaan aika riitä.

Kuten huomasin kirppariöydänkin kanssa, olishan se hyvä käydä siellä aina laittamassa pöytää kuntoon, mutta kun ei ehdi!
Eka viikko meni ihan kivasti, ei siinä paljon tavaraa ollukkaan niin pysy hyvin siistinä ja tavaraa menikin, sit jätin loput sinne hinnoteltavaks just ton ajanpuutteen takia ja käyn sit tilittämässä sen, kuten tänään, saan puolet tuotosta enkä maksa siis erillistä pöytävuokraa :)
Tänään vein lisää tavaraa, kyselin vähän samalla että mitähän menis, pehmot ei kuulemma oikein mene kaupaks,, harmi sillä niitä löytys!
Tarvii varmaan lahjottaa pelastusarmeijalle tms..

Jeps jeps,, mitäs muuta? Ei ihmeitä.

Viikonloppuna piipahdin paikallisessa vähän lauleskelemassa ja tuli samalla höpöteltyä noiden "oman kylän työkavereiden" kanssa, olis mahiksia päästä omalle kylälle töihin!! Ja kun sais vielä aikaseks ottaa puhelimen käteen ja tiedustella asiaa, niin vois auttaa vielä vähän enemmän ;)

Alkuviikko on menny ihan omaa rataansa, maanantaina kävin taas vaihtamassa uutta puhelinta, kun ei toi vaan toimi! Pistin palautetta dna:lle tänään ja katotaan mitä eteenpäin,, sain siis uuden luurin 19.7. ja nyt se on jo vaihdettu kahdesti uuteen, aina sama vika ja vähän jotain "extraa" mukana,, mutta eivät voi vaihtaa mallia :/

Tänään käytiin uimassa ipanoiden kanssa, minäkin jo toista kertaa järvessä :D nyt lähti sit karvahattukin päästä, viime kerralla kun se jäi :D
Nappasin pienimmän pikkusiskon mukaani ja äitee polki pyörällä sinne rannalle, takas sama homma. Kyllähän se kivasti viilensi, yhtään ei vaan oo hajua et paljonko oli veden lämpötila,, jonkinverran xD

Sit kävin tossa ottamassa muutaman juoksupyrähdyksen, hitto tuntu että norsu lähti taas liikkeelle, perse hylly (joo ihan suomeks) ja tissiin sattu :D Vaikka oli urheiluliivit päällä, niin kyllähän nää maitomeijerit hytkyy inhottavasti :/
No, pikkuhiljaa pikkuhiljaa ;)
Ja sit lopuks vielä vähän polkupyöräilyä :)

Tarkotus olis tässä muutaman viikon sisään vetästä tommonen 20-25km fillarilla (per suunta) että kai se tarvis vähän pyöräillä ettei ihan kylmiltään lähde :)

Jahas,, sit vois taas lähtee ihmetteleen et tulisko noi lapsukaiset iltapalalle ja nukkuun, kellokin jo ihan kivasti ja ne lähti isänsä kanssa tekeen autoremppaa pihaan..

Palaillaanhan taas! Hyvin todennäkösesti viikon päästä ;)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Huomenna

Huomenna on taas se päivä, kun tulee vuosi lisää.
Vuosi lisää siitä kun elämä muuttui, täydellisesti.

Kävin tilaamassa kukka-asetelman huomiselle, siitä tulee numero 3:n muotoinen.

Meidän Jesse- pieni, huomenna 3vuotta <3
Ja äidillä on edelleen kamala ikävä! :'(

Reissu takana

Se olis sit reissu takana, lasten eka kerta "ulkomailla" :D

Laivaan mentiin vähän viime tingassa, oli jonkun verran tota ruuhkaa Mannerheimintiellä ja melkein jokaisissa valoissakin seistiin..
Satamassa isäntä vetäs auton parkkiin ja lähti viemään Nean kanssa auton avaimia parkkeerauspalvelun miehelle, mä jäin poikien kanssa autolle tyhjentään tavaroita.
Pekko veti sikeitä, vähän avas silmiään kun nostin vaunuihin mut nukahti sit onneks uudelleen, heräs kyllä kun päästiin hyttiin.
Hytissä nappasin pojan rintareppuun ja lähettiin käymään kannella, pitäähän se aina päästä katsoon kun laiva lähtee satamasta :)

Helsingissä paisto aurinko, kotonahan tuli vettä kun saavista kaataen kun lähdettiin, ja kannella häikäs, niin ja tuuli niin että meinas lakit lähtee päästä



Sisätiloissa oli sit kivempi katella merelle, kun ei tuullu :D Tässäpä minä ja eläväiseni <3


Maisemaa :)


Leikkipaikalla oli lasten mielestä kiva heponen
Veikka;


Nea myös;


Ja Pekollakin oli niin hauskaa että ihan nauratti


Ilta oltiin ja mentiin ja kymmenen jäljestä käytiin iltapalalla ja siitä sitten hyttiin, ikkunasta bongailtiin muita laivoja ja ipanathan oli ihan tohkeissaan kun saivat nukkua yläsängyissä, kiitos ystäväiselle, niin nyt tiedän että laivalla on mahdollisuus saada korkeat reunukset yläsänkyihin :D
Veikka nukahti aika nopsasti, Nea kuukuili pitkälle yöhön, mutta nukahti hänkin sit kun maltto olla aloillansa ja laittaa silmät kiinni.
Itellä meinas iskeä merisairaus, teki sen verran pahaa se aallokko mikä merellä oli, huh.. Pienimmälläkin tais ottaa masun pohjasta, ainakin äänestä päätellen :D

Ihmekkös tuo sit olikaan että vähän aallot tuntu, kun meidän hytti oli kolmas keulasta päin, kannella 4, eli alin kansi missä on A-luokan hyttejä ;)

Sunnuntai-aamuna heräiltiin pari tuntia ennen satamaan saapumista ja aamupalalle lähtiessa otettiin kaikki tarpeellinen mukaan, ettei tarvinnut enään palata hytille, hissiä kun tuolla laivalla ei meinannu saada sitten millään, laiskoja aikuisia ihmisiä koko laiva täynnä,, oli kiva odotella vaunujen kanssa ja sit kun ne aikuiset ihmiset oikeesti kiilas koko ajan edelle :/
Aika monesti me rattaita kannettiinkin sitten rappuja pitkin kun alko hermo käryään hissijonossa..

Ja on muuten jännä homma, että ihmisillä on aina kauhee kiire, ensin kiirehditään laivaan ja sit kiirehditään sieltä ulos..

Aamupalan jälkeen tosiaan ipanat meni hetkeks pallomereen loikkiin ja mä ehdin pienimmän ruokkiin siinä ikkunalla istuskellessa :)
Kävi muuten ihan kivan näppärästi tuo pienimmän ruokkiminen, kun ei ole vielä pullolapsi :)

Laivasta mentiin ulos kun se suurin ryysis oli menny ja lähdettiin käveleen kohti vanha kaupunkia.
Veikallahan oli rattaat mukana, ettei tarvinnu koko matkaa kuunnella et "mä en jaksa kävellä".. No, kun tämä vinkumis mahdollisuus oli poissuljettu, niin jätkähän vikisi sit "koska me ollaan perillä" ja "mä haluan kävellä".. Niin, jos se oli tullu käveleen, olis varmaan juossu taas jonkun fillarin alle, siellä kun porukka menee ihan kiitettävää tahtia niillä pyörillä, omilla kaistoillaan joo siinä kävelytien vieressä, mutta Veikan tuntien se olis varmaan loikannu alle, joten ihan turvallisuussyistäkin poika istu matkarattaissa. Nea jakso kävellä hyvin, ei vinkunu kyllä kertaakaan että väsyttäis tai muutakaan :)

Tulipahan kierrettyä pieniä putiikkeja ja käytyä katukahvilassa yms. tykkäsin.
Tylsäähän se toki lapsille on, että kierrellään vaan kaupungilla, mutta olihan se niillekkin elämys omalla tavallaan ja kuulemma oli kivaakin :)
Siellä kahvilassa oli huvittavaa, kun Veikka tuli valkkaan itselleen smoothieta, niin sit sille myyjälle englanniks sanoin mitä otan, niin poika oli silmät suurina vieressä "Äiti miksä puhut tota kieltä?!" :D

Laivaan palattiin hyvissä ajoin takasin ja sit taas oltiin ja mentiin ja tehtiin ostoksia. Puffettiin mentiin 19.30 paikallista aikaa ja vaikka mä olin Pekonkin syöttäny just ennen sinne menoa, niin hänpä päätti että äitin ei tarvi syödä.. Ehdin lautaseni hakeen nenän eteen kun herra alotti mekastuksen, hetkeks sain huijattua tutilla, oli just nukahtamassa syliin, kun Veikka kiljas jotain ja taas alko parku..
Porukka alko jo mulkoileen muista pöydistä, mutta niin ne mulkoili sittenkin kun poika hiljeni, vaan enpä jaksa uskoa että ketään häiritti, kun ei kukaan nähnykkään mitään ;) Ja jos häiritti, niin samalla tavallahan ne vauvatkin syö kun aikuisetkin.

Ruuan jälkeen käytiin hakemassa muksuille tatuoinnit, pomppivat hetken vielä pomppulinnassa ja sit pakotti jo jalkoja niin paljon et oli päästävä hyttiin lepäämään. Nealla kävi vaan ikävästi sen tatuoinnin kanssa, se rullautu nimittäin pois vaikka olikin kuivunu hyvin :( Harmi, mutta minkäs teet..

Nea lähti vielä iskän kanssa käymään tax freessä ja mä jäin poikien kansa laitaan sänkyjä valmiiks, Veikka kävi ennätysnopeesti hammaspesulla, sillä kun oli kiire yläsänkyyn :D Sieltä se sit bongaili majakoita :)

Pekkokin innostu oikein jutteleen ilosesti kun heräs, kyllä äitillä tais silmänurkkakin vähän kostua, kun toinen tuijotti suurilla sinisillä silmillä suoraan silmiin, hymy korvissa ja ilosen kimakalla äänellä "höö!" "Höö!!" :D <3 <3
Ihana <3

Laiva ei keikuttanu onneks tällä kertaa ihan niin paljoa kun mennessä, aamuyöllä kuulemma oli keikkunu, mutta ei mulla ole semmosesta tietookaan :D
Aamulla oli taas herätys pari tuntia ennen satamaa, laiteltiin kamppeita kasaan ja aamupalalle, aamupalan jälkeen vielä pienimmän syöttö hytissä ja sit alettiinkin oleen helsingissä.

Voi helkkari sitä ihmisten määrää siinä terminaalissa ja oikeesti, kun ne kiilaa ihan surutta vaikka näkee vaunut edessään! Ä-R-S-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä...

Haettiin auton avain ja maksettiin parkkipalvelu, ei muuta kun autoa pakkaamaan.. Ja sit lähdettiin vielä korkeesaaressa käymään, ihan kun ei olis jo tarpeeks kävelty :D

Eihän meillä tietenkää ollu aurinkorasvaakaan mukana, lapset vältti palamisen kun niillä on jo hyvä "pohjaväri" mutta minä ja isäntä ollaanki sit punasia. Huh, kyllä on kipeetä tehny tän päivää molemmilla tuolla niska-hartia- seudulla.. Mutta kai se tästä ;)

Oli kaikinpuolin kiva reissu ja tänään onkin sit ollu kintut jumissa :D

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Oltiinpa taas juhlissa

Kyllä on nyt juhlia ollut pienimmän miehen elämän aikana ihan riittämiin :)
Eilen oli vissiin viimeiset tuommoset isommat juhlat ja loppukesän voi sitten vaan "olla".. Vaikka pian onkin tulossa vielä laivareissu :)

Eli isosisko se sitten purjehti avioliiton satamaan <3 Oli kyllä kaunis morsian ja komea sulhanen :)
Ilma oli kaunis, mutta välillä jopa tuskasen kuuma, etenkin kun omakin hame oli kangasta joka EI hengittänyt ja alaosassa vielä vuorikin.. huh..
Isommilla lapsilla oli kivaa, etenkin juhlapaikalla kun sai juosta ulkona ja puhallella saippuakuplia!

Kirkossa oli taas jännittävät fiilikset, sainpa kävellä jälleen sen häämusiikin soidessa kohti alttaria :D Tällä kertaa tosin vierellä tuikituntematon mies *haha* mutta kyllä siinä silti jännitti vaikkei tarvinnukkaan kun kävellä sinne alttarille seisomaan :)

Pekolla palo hermot takarivissä iskän kanssa, tosin olihan siellä kirkossakin aika lämmin, eikä noin pienen tarvitse jaksaakkaan :) Isäntä lähti sitten pienen kanssa ulos ja siellähän olikin ihan tyytyväinen poika sitten autolla odottamassa kun me päästiin viimein kirkosta ulos.
Isommat ipanat oli nätisti mummon huomassa ja innokkaasti ne puhalteli parille kuplia :)

Juhlissa oli toinenkin pikkunen, neitonen. Hän tais olla jopa viikon Pekkoa vanhempi :) Eipä tuntunu pieniä toisensa kiinnostavan kun käytiin moikkaamassa :D

Kotiin oli silti taas kiva tulla, neiti jäi matkan varrella mummolaan yökylään ja Veikka suuttu kun hänkin ei päässyt. Kuitenkin pieni epäilys oli, että jos V olis sinne jäänyt, niin poruhan siitä olis tullut ja hetken päästä puhelin soinut.. Tosin, periaate on, että jos haluaa jäädä, niin kotiin ei haeta ennen kun seuraavana päivänä.
Veikan kanssa meillä olikin loppu kotimatkalla oikein mielenkiintoset keskustelut, miten voikin noinkin pieni (4v) höpötellä kaikkea laidata laitaan? :)
Taisin opettaa ohi mennen pari sanaa ruotsiakin "Jag heter Veikka" tuli jo aika sujuvasti kun kotiin päästiin :D

Tänään käytiinkin Veikan kanssa kahdestaan hakemassa Nea kotiin, Pekko jäi päikkäreille iskän kanssa kotiin, enkä viitsiny sitten toista turhaan herätellä autoon istumaan.
Nyt on kaikki siis kotona ja pitäis alkaa hinnottelemaan pieniä vaatteita kirpputorille.. huh.. siinä sitä hommaa sitten on..

torstai 7. heinäkuuta 2011

Hip Hei!

Oikein jo toinen teksti viikon sisällä! :D

Huomasinpa että viime päivityksellä oli tullut toinenkin "teksti" jossa vain kuva ja puolet otsikosta,, Hetki meni ennen kun tajusin että niin joo, mähän tosiaan vahingossa painoin enteriä ja perään sitten että pysäytä.. Ehti näköjään sit julkaseen kuitekin.
No, nyt se on poistettu.

Kiitos kaikille onnitelleille :) (olipas hankala sana :D )
Enempää kuvia ei just nyt olekkaan, meidän kameralla kun ei sitten kukaan napannut meistä perhepotrettia, niin tarvii sitten odotella että joku viitsii lähettää niitä mullekkin. No, ajallaan, ajallaan :)

Mitäs tänne.. Veikalla taas ollu oikein tempauksia.

Toissa-iltana muksut oi puistossa ja aloin sitten ikkunasta katsoon että mitähän ne nyt sitten siellä taas touhuaa,, Nea istu keinussa ja Veikka istu maassa, lippis vieressä ja mätti sen täyteen hiekkaa! Karjasin taka-ovelta että tänne sieltä ja poika tuli vähän "luimistellen" tykö, jäi muutaman metrin päähän ja kirkkain silmin väitti "Nea se oli!" Jep! Mähän en nähnykkään mitään...
Nappasin pojalta lippalakin päästä, joka oli vielä puolillaan hiekkaa.. Pölytin sormilla hiuksia ja kamala pölinä kävi vaan kun ihan hienoa hiekkaa oli siis päänahka täynnä.. Käskin sisään ja hetken päästä tajusin että se oli moka :D
Poika tuli olkkarin puolelle, avas takkinsa ja ropina kävi ja ei muuta kun takas ulos, puisteleen takki ja kengät..
Ja sit suihkuun peseen hiekkapölyt pois..
Nean käskin samalla sisälle ja myönsihän se sitten myöhemmin että hänkin sitä hiekkaa sinne lakkiin laitto, syyks kerto sen, että kun hattu ei ollu Veikalla päässä.. Ah,, ihanaa..

Myöhemmin mentiin sitten vielä ulos, siivoilin autoa sisältä ja pesin ulkoa etupihalla ja lapset ajeli polkupyörillä pihaa ympäri, Pekko veti iltanokosia vaunuissa ja oli kyllä mukavan viilee :)

Noo.. eilen en sit päästänykkään muksuja puistoon, mutta saivat olla tossa pihalla "äidin valvovan silmän alla", mikä ei sit varmaan valvonu tarpeeks, nimittäin kun kävin hakemassa sisältä roskapussin ja lähdin viemään sitä ulos roskiin, niin johan noi oli kantaneet suunnileen puolet hiekkalaatikon hiekoista liukumäkeen ja siihenhän oli sit kiva laskee päälle.. *mutinaa*
No, ipanat haki nätisti katuluudan ja putsasivat jälkensä..

Isot jatko fillarointia ja muuta pelleilyä etupihalla, pienin veti sikeitä varjossa vaunuissa ja ite jatkoin auton puunausta :) (Kyllä nyt kiiltää! :D )

Välillä piipahdettiin kaupassa ja tehtiin ruokakin, grillailtiin jne.. ja illalla laitettiin uima-allas takapihalle :)
Arvatkaapa vaan ketkä kärttää tällä hetkellä sinne pääsyä!?
Eivät vaan reppanat hoksi, ettei se vesi ole vielä lämmennyt, kun vasta illalla se laskettiin ;)

Noo,, kylmä kylpy tiedossa jos kohta sinne jo haluavat, ajattelin kyllä että käydään ensin asioilla piipahtamassa ja sitten vasta :)

Ja nyt jatkamaan :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Pekko

Ah, viimein ehdin kirjottamaan, viime viikolla tosin kirjotin jo pitkät pätkät tekstiä kännykällä ja kas, sehän ei sitten suostunutkaan julkasemaan tekstiä!
Kyllä voin sanoo että kiukutti.

Totta tosiaan, eilen vietettiin viimein poikamme kastejuhlaa ja pojasta tuli Pekko <3
Jääkööt toinen ja kolmas nimi täällä kertomatta, naamakirjasta tms. voi lukea ne jotka meidät tuntee/tietää ;)

Tässä meidän sinisilmä <3


Esikoinen ja kakkonenhan on ruskeita nappisilmiä, kolmosesta ei koskaan saatu tietää :( .. Saapa nähdä kuinka käy, jääkö Pekolle siniset silmät vai vaihtuuko väri vielä, Nea nimittäin oli myös sinisilmäinen vauva ja parivuotiaana alkoi silmien väri olemaankin jo aika tumma ruskea, Veikalla taas on ollut syntymästään lähtien oikein tummat, melkein mustanruskeat silmät :)

No, ainakaan tällä hetkellä mä en siis ole perheen ainoa sinisilmä ;D

Kastejuhla meni mukavasti, yksi kummi puuttui paikalta, mutta siitä ei sen enempää.
Hiki valui varmasti jokaisella ja oli muuten harvinaisen epämiellyttävä tunne seistä siellä edessä ja tuntea kuinka hiki valuu jalkoja pitkin kenkiin :D Mutta sylikummi sitten onneks sanoi että hänellä oli sama ongelma :D

Viikon päästä on sitten edessä seuraavat juhlat, nimittäin mun isosiskoni häät! Kyllä tälle kesälle on näitä juhlia piisannutkin ihan mukavasti :)
Ja sit onkin jo edessä meidän kesälomareissu, eli lähdetään piipahtamaan tukholmassa lasten kanssa :) Mä niin tykkään siitä kaupungista, viimeks ollaan käyty meidän häämatkalla siellä (joo, toiset lähtee etelän lämpöön ja me lähdettiin tukholmaan) ja tykkäsin todella, ilma tosin oli aika vilponen, tais ensilumikin sataa ensimmäisenä päivänä ja elettiin lokakuuta -09. Nyt tarvii toivoa että sää suosis, ettei nyt ainakaan ihan kaatamalla siis vettä tulis :)

Jees poks, pojalla alkoikin sitten iltakiukku, joten taidan käydä hänet nappaamassa tuolta iskän sylistä ja painella pojan kanssa unten maille :)